23 rahoitettua hanketta juhlistettavana
Oulun yliopistossa juhlistettiin tänään Oulun yliopiston tutkijoita, jotka saivat vuoden 2022 aikana Business Finland -rahoituksen.
CC-lisenssit tutuksi
Innovaatiokeskuksen järjestämien InnoWebinaarien tarkoitus on antaa tietoa IPR- eli immateriaalioikeuksista. Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela piti viime viikolla tietoiskun tekijänoikeuksista ja vastasi muun muassa seuraaviin kysymyksiin.
8.6. InnoWebinaari: Tekijänoikeudet ja CC-lisenssi
Mitä CC eli Creative Commons -lisenssit tarkoittavat? Mitä oikeuksia saan käyttäjänä?
Oulun yliopiston uudet patentit
Seitsemälle Oulun yliopistossa kehitetylle keksinnölle myönnettiin patentti vuonna 2022. Uudet keksinnöt mahdollistavat sähkökeraamien kestävämmän valmistuksen, toimivat laserpohjaisen etäisyysmittauksen ja kuvantamisen eri vaiheissa ja mahdollistavat energian harvestointia eri energiamuodoista.
BF Roadshow - Rohkeasti kohti muutosta
Business Finland Roadshow kiertää tänä keväänä Suomen yliopistokeskittymiä. Oulun tapahtumaan osallistui myös verkostopalveluiden johtaja Teija Lahti-Nuuttila.
InnoWebinaari: Tekoäly ja tekijänoikeudet
Kuka omistaa tekijänoikeudet, jos teos on tehty tekoäly-sovellusta käyttäen?
Kahdesta tiedekunnasta ennätysmäärä keksintöjä
Viime vuonna Oulun yliopiston teknillisessä ja luonnontieteellisessä tiedekunnassa syntyi ennätysmäärä keksintöjä,
Tutkijoille ja opettajille webinaareja immateriaalioikeuksista
Innovaatiokeskuksen webinaarit palaavat keväällä 2023 uudistettuna InnoWebinaari-sarjana. Tunninmittaisissa webinaareissa käsitellään immateriaalioikeuksia eri teemoilla, ja ne järjestetään sekä suomeksi että englanniksi.
Innovaatio- ja kasvututkimukseen haetaan tutkimusideoita
Business Finland hakee ehdotuksia tutkimusaiheista innovaatiopolitiikan ja -ympäristön kehittämiseen.
Oulun yliopiston Proof-of-Concept -rahoitushaku avattu
Vuoden 2023 PoC (Proof-of-Concept) – rahoitus on nyt Oulun yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden haettavana. Se on tarkoitettu keksinnön tai idean ensimmäisen toteutuksen tekemiseen.
PoC-rahoituksella hyviä tuloksia
Viime vuonna Oulun yliopisto yhdessä Oulun kaupungin kanssa rahoitti 13 Oulun yliopiston PoC (Proof-of-Concept) -hanketta yhteensä 250 000 eurolla. Rahoitus auttoi useamman lisärahoituksen saamisen.
Uudistuneet tutkimusyhteistyörahoitukset
Business Finland uudistaa rahoituspalveluitaan tutkimusorganisaatioille ja esitteli uuden Co-Research rahoitusmallin.
InnoVisitor: Yritysyhteistyö osana tutkimusta
InnoVisitor-tapahtumassa kuulemme Juholta, miten yritysyhteistyöverkostoa rakennetaan ja millaista yhteistyö käytännössä on.
InnoVisitor: IP Monetization
IPR (intellectual property rights) are important for making a business. Research work creates also results that can lead to a patent. But how to commercialize the patent?
University Business Forum
Oulun yliopiston yritys- ja sidosryhmäyhteistyön päätapahtuma University Business Forum 2022 järjestetään torstaina 6.10. Linnanmaan kampuksella. Teemana tänä vuonna on ”Voimaa uudistumiseen” (Power to renew).
Seitsemän keksintöilmoitusta Oulun yliopiston aktiivisimmalle keksijälle vuonna 2021
Vuonna 2021 Oulun yliopistossa tehtiin 41 keksintöilmoitusta. Aktiivisin keksijä oli professori Antti Tölli langattomien verkkojen keskuksesta (CWC).
Verkostoidu ja opi uutta InnoVisitor-tapahtumissa
InnoVisitor on Oulun yliopiston Innovaatiokeskuksen järjestämä verkostoitumistapahtuma tutkijoille ja sidosryhmille. Tapahtumasarja aloitettiin keväällä 2022 ja kesätauon jälkeen seuraava tapahtuma järjestetään elokuun 25. päivä.
Kokemus ensimmäisen keksintöilmoituksen tekemisestä
Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan tutkijatohtori Kaisa Lehosmaa teki ensimmäisen keksintöilmoituksen vuoden 2022 alussa.